16.9.2012 Pitkien valkoisten pilvien maa

Sää paranikin jo sunnuntaipäivän aikana ja illasta lähdimme kävelemään woofing paikan väen kanssa Coromandelin sataman lähellä sijaitsevaan metsään, jossa valokuvasin edellä olevan valokuvan. Uuden Seelannin maorinimi tarkoittaa pitkien valkoisten pilvien maata. Täällä pilvet ovat joka paikassa sanoinkuvaamattoman kauniita kuin taivaanrannanmaalarin siveltimestä eli nimi sopii maalle paremmin kuin hyvin. Kotijoukoille ja kaikille muillekin tiedoksi, että se Vanha Seelanti sijaitsee sitten Hollannissa. Hollantilaiset olivat ensimmäiset eurooppalaiset, jotka rantautuivat Uuteen Seelantiin ja näin ollen nimesivät maan Uudeksi Seelanniksi.

17.-21.9.2012 Leikkipaikkana lintujen noutopöytä

Viikon ajan olen puuhannut nykyisen ja tulevan puutarhan parissa, istuttanut paljon perunoita, kitkenyt mittaamattoman määrän rikkaruohoja, kerännyt kasoittain oksia ja toimittanut muutamia muita asioita.

Valokuvassa näkymä nykyisestä puutarhasta, jonka oikeassa reunassa pari istuttamaani perunapenkkiä ja vasemmassa reunassa tilan omistajan keramiikkastudio.

Toisessa valokuvassa kuvamateriaalia studion sisältä, jossa kuluneen viikon aikana syntyi maailmaan 113 uutta ja ihmeellistä kulhoa, mieletön määrä?!

Tiistai-iltana osallistuin woofing paikan pomon kanssa Coromandelin paikalliseen Viini ja Virkkuuiltaan. Täällä kuvaavampi nimi voisi olla Sitruunakakkua ja Silmukoita. Illan aikana sain lähes valmiiksi edellisellä viikolla aloittamani isoäidin neliö pipon ja valokuvassa lopputulos, joka luultavasti on liian lämmin Uuden Seelannin kesässä käytettäväksi, mutta käytän sitä näin kevät aikaan aamuin illoin, jotka ovat vielä kovin viileitä.

Viikko on kulunut käsittämättömän nopeasti. Työt ovat olleet tosi fyysisiä ja erilaisten käytäntöjen ja tapojen opetteleminen toisinaan turhauttanut, mutta ensi viikko on jo huomattavasti helpompi. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä, koska elämä täällä on paljon pelkistetympää pienien arjen ihmeiden arvostamista.

Lopuksi vielä valokuva Röllin töllistäni, jossa pääasiassa nukun seuraavat kolme viikkoa erittäin askeettisissa olosuhteissa. Yhtään yötä en ole palellut, kiitos Suomesta viisi vuotta sitten ostamani talvimakuupussin. Viikonloppua vietän mukavissa merkeissä kulhomestarin, Taurangan tutun, koiran, kissan, kukon, kanojen ja vuohen kanssa.

Tiedoksi vielä matkablogini lukijoille ”maagisen” 500 katselukerran rikkoutuneen tänä päivänä. Todennäköisesti kotijoukot ovat joka toisen katselukerran taustalla, mutta siitä huolimatta hämmentävän hienoa.

10.-11.9.2012 Porisevalla maaperällä

Pääsin pois isosta kaupungista pienempiin kaupunkeihin. Yhdellä kyydillä Aucklandista Rotorua nimiseen kaupunkiin, joka on tunnettu koko kaupungin alueella vaikuttavasta vulkaanisesta toiminnasta eli kaikkialla haisee mädälle kananmunalle. Valokuvassa yksi sellainen sihisevä ja savuava mutamonttu. Vietin yhden yön kyseisessä kaupungissa Funky Green Voyager hostellissa ja sain tarpeekseni tuosta vulkaanisesta tuoksusta.

 

Seuraavana päivänä pääsin ystävällisen kotiäidin ja hänen kolmen lapsensa kyydissä itärannikolla sijaitsevaan kaupunkiin nimeltä Tauranga. Taurangan Harbourside City Backpackersista lainasin pyörän ja tein pyöräretken lähellä sijaitsevalle Mt Maunganuille, mutta en jaksanut kiivetä huipuille vaan ihailin maisemia rannoilta, jotka jatkuivat silmän kantamattomiin. Valokuvassa Mt Maunganui ja hieman hiekkarantaa. Illan vietin hostellissa, koska seuraavana päivänä maantie kutsui jälleen kulkijaa.

12.-13.9.2012 Kuinkas sitten kävikään..

Villeimmissä mielikuvitelmissanikaan en voinut ajatella matkallani tapahtuvan seuraavaksi kuvailemiani asioita. Aloitin liftaamisen mielestäni vähän liian aikaisin yhdeksän aikaan aamulla ja mukanaan minut Taurangan keskustasta poimi mies, joka toimi koko päivän ajan paikallisoppaana valokuvassa olevalle Waihi Beachin "salaiselle hiekkarannalle" ja kuumaan vulkaanisesti lämmitettävään kylpyyn. Päivä oli täydellinen eikä haitannut yhtään, että hostelli, jossa nukuin yöni oli mitä oli.

Seuraavan aamun aikana pääsin kolmen kyydin avulla Whitianga nimiseen kaupunkiin, jonka upealla hiekkarannalla istuin neljän tunnin ajan ja sain punaa poskiini. Hiekkarannalla istuessani eräs mies tuli puhumaan minulle ja lopuksi rohkenin kysyä häneltä löytyisikö jostain tilaa minulle ja makuupussilleni. Mies kertoi omistavansa ravintolan, johon voisin tulla 1,5 tunnin kuluttua ja katsottaisiin sitten tilannetta. Istuin hiekkarannalla ja suuntasin ravintolaan, jossa autoin edellä mainitsemaani miestä siivoamaan ravintolan yläpuolella sijaitsevat huoneet.
 
Huoneiden siivoamisen jälkeen menimme miehen asunnolle, jossa saisin nukkua seuraavan yön. Pyykinpesukone pyörimään ja hetken hengähdystauko, jonka jälkeen kyläilimme yli 80-vuotiaan naisen luona ja samaiseen ravintolaan syömään, johon olin tehnyt ensimmäiset wooferin tehtäväni. Ensimmäinen iltani "ulkona" Uudessa Seelannissa, kun en ole ollut erityisen aktiivinen bile-eläin. Söin kahta mielettömän hyvää pizzaa ja elämäni uskomattomimman jälkiruoan; suklaakakkua, suklaajäätelöä, suklaalastuja todella kauniisti aseteltuina. Aikaisin nukkumaan, koska aikainen aamu tuolloinkin tiedossa.

14.-15.9.2012

Olin jo seitsemän aikaan aamulla liikkeellä, tunnin ajan istuskelin vielä rannalla ja nautin päivän ensimmäisistä auringon säteistä. Valokuvassa Whitiangan ranta aamuauringossa, josta pääsin yhdellä kyydillä seuraavaan kaupunkiin. Puoli kymmenen aikaan pohdin kuumeisesti Coromandel nimisen kaupungin turisti-infossa menisinkö katsomaan paikallista nähtävyyttä; junarataa ja patsaspuutarhaa, jotka ravintolan omistaja oli aamulla maininnut. Kävelin kolmen kilometrin matkan ja tiedustelin lipunmyyjältä olisiko heillä tarvetta wooferille eli henkilölle, joka tekee töitä ruokaa ja huonetta vastaan. Lipunmyyjä soitti Driving Creek Railway & Potteryn omistajalle ja kertoi minulle, että viikonloppuna oli tulossa kaksi wooferia eli tarvetta ei ollut tällä hetkellä, mutta lähistöllä olisi useita paikkoja, joista voisin asiaa tiedustella.
  

Kuitenkin päätin osallistua aamun ensimmäiseen Driving Creek Railway ajeluun, joka esittelee Uuden Seelannin luonnon monimuotoisuutta ja kyseistä junaratahanketta. Valokuvassa vasemmalla junaradan korkein kohta Eyefull Tower, joka sijaitsee 173 metrin korkeudessa meren pinnasta, oikealla Coromandel kaupungin satamaa ja etualalla Uuden Seelannin kansalliskasvi Silver Fern. Ajelu kesti tunnin verran ja kiertelin ympäristössä keraamisia patsaita ihaillen. Suunnistin jo takaisin kaupungin keskustaan päin ajatuksena liftata seuraavaan kaupunkiin, mutta perääni juostiin ja kysyttiin olinko edelleen kiinnostunut wooferin töistä.

Kerroin olevani Suomesta ja voisin olla jopa kuukauden ajan, koska alueella olisi todella paljon nähtävää ja koettavaa. Parikymmentä vuotta Uudessa Seelannissa asunut saksalaisnainen kertoi edellisten woofereiden lähteneen ja halusi minut wooferiksi. Perjantaipäivän aikana tutustuin paikkaan, lapioin multapenkin tomaateille ja asetuin taloksi. Tilan omistaja on keraamikko ja paikka on erittäin inspiroiva upeine puutarhoineen ja rakennuksineen. Asun kuukauden ajan omassa huoneessa ulkorakennuksessa ja teen töitä asuntoa ja ruokaa vastaan.

16.9.2012-

Uuden Seelannin reissun ensimmäinen Skype-puhelu kotiväelle soitettu teknisistä ongelmista huolimatta, kokeillaan onnea uudelleen illalla, jos jotain kuuluisi myös sieltä Suomen päästä. Tällä hetkellä sää on tuulinen ja sateinen eli koko viikonloppu kuluu sisätiloissa pipon virkkauspuuhissa. Toivon, että sää paranee viikonlopun jälkeen, että pääsemme toden teolla puutarhan pariin.

5.9.2012 Maasta maahan ja maan tavalla

Aamulla aikaisin hyppäsin Cape Runner bussin kyytiin, joka kuljetti ympäri Uuden Seelannin pohjoisia maisemia määränpäänä Cape Reiga, jossa sijaitsee myös maorejen (suomalaisittain maurien) pyhin paikka Spirits Bay. Matkalla kävimme upealla valkoisella hiekkarannalla, jonka hiekka oli kuin perunajauhoa ja lounastimme kauniilla rannalla.

Valokuvassa oleva majakka on pohjoisin paikka, johon turistit pääsevät (Los Angelesiin 10 479 km ja Lontooseen 18 029 km). Toisessa valokuvassa se Maurien kaikkein pyhin. Bussi ajoi hiekkarantaa noin 80 km matkan, jossa autoileville turisteille on loistava mahdollisuus juuttua hienoon hiekkaan. Seitsemän tunnin ajan kiersimme uskomattomia rantoja ja mielettömiä maisemia. Täydellinen päivä.

6.-7.9.2012 Latvasta laho matopää

Pyykinpesun ja hyvin nukutun yön jälkeen oli aika palata takaisin tien päälle ja peukalon pariin. Pääsin upean maori-naisen kyytiin, joka esitteli minut koko suvulle ja tarjosi yllin kyllin syötävää ja juotavaa. Olin hetken myös heidän yksi-vuotiaan tyttärensä lapsenvahtina ja kuulin maorikulttuurista ja heidän taustoistaan. Henkeäsalpaavan maaseudun läpi liftasin Kohukohu nimiseen kylään. Kohu tarkoittaa sumua ja kun sama sana toistetaan kahteen kertaan se tarkoittaa todella sumuista.

 

Kohukohussa The Tree House hostellissa, joka on kuin viidakkotalo keskellä puita ja kaunista puutarhaa. Tein noin kilometrin mittaisen kävelyreitin kahteen kertaan, koska kasvillisuus metsässä on niin monimuotoista, että joka kerta huomaa jotain uutta ja ihmeellistä. Aamulla pääsin saksalaisnaisen kyydissä lautalla lahden yli ja kävimme katsomassa Tane Mahuta eli Uuden Seelannin suurinta edelleen elävä kauripuuta. Strategiset mitat ovat kokonaiskorkeus 51,5 m, rungon korkeus 17,7 m ja ympärysmitta 13,8 metriä.

Liftasin vielä lähimpään kaupunkiin Dargavilleen, jossa vietin yöni The Greenhouse hostellissa, joka on vanha viehättävä koulu. Ostin paikallisesta tavaratalosta teltan ja suurimman näkemäni lankarullan. Söin illallista kolmen kivan saksalaistytön kanssa paikallisen poikabändin harjoitellessa

8.-9.9.2012

Seuraavana aamuna pääsin hostellin omistajan kyydillä Whangareihin aiemmin mainitsemaani seitsemänkymppistä herrasmiestä tapaamaan. Vietimme mukavan päivän kävelyn (lokkien snagari valokuvassa) ja elokuvien merkeissä. Kiitokseksi ja muistoksi tuunasin miehen vanhasta tyynystä lähes uuden virkkaamani isoäidin neliön avulla.

Aamulla sain kyydin siskolta ja sen veljeltä Aucklandiin asti, matkalla ajattelin omia sisaruksiani. Kävelin Mt Edenin huipulle, joka on vanha tulivuori (kuten valokuvasta näette) ja näin kaupungin koko komeudessaan. Illaksi pääsin yöksi viikko sitten Whangareihin kyydin saaneilta pariskunnalta ja illallisen jälkeen luin iltasadun heidän lapsilleen englanniksi ja suomeksi. Tällä hetkellä istun iltaa aikuisten kanssa ja huomenna jatkan matkaani toivottavasti mahdollisimman kauas kaupungista.

Maailman toisella puolen

25.-26.8.2012 Läksiäiset & Särkänniemi

Innolla ja mielenkiinnolla odottamani Läksiäiset tulivat yhtä nopeasti kuin menivät. Valmistelut veivät aamupäivän ja vieraiden saavuttua aika lensi siivillä hyvä ruoan, juoman, saunomisen ja seurustelun merkeissä. Mustaviinimarjojen poiminta oli illan ensimmäinen ja viimeinen virallinen ohjelmanumero ja valokuvan marjanpoimijat voivat tunnistaa itsensä takaraivoistaan.

 

Seuraavana aamuna suuntasimme Särkänniemen maisemiin etelästä tulleen pohjoisen vahvistuksen kanssa ja hauskaa oli; viiden tunnin aikana kävimme 20 laitteessa/ esityksessä. Päivä oli pilvinen eli täydellinen huvipuistossa kiertämiseen, koska laitteisiin ei tarvinnut jonottaa. Illaksi kotiin uusi miniläppäri kainalossa vielä viimeiset matkavalmistelut tekemään ennen aamun aikaista herätystä.

27.-29.8.2012 Matkalla ja vähän perilläkin

Matka oli pitkä, mutta mukava Glee-jaksojen ja Toy Story 3:n ansiosta. Mieleenpainuvimmaksi matkakokemukseksi jäi Notting Hill Carnival Lontoossa, johon lähdin extemporee kuultuani tapahtumasta lentokoneessa kanssamatkustajalta, joka toimi kyseisessä katutapahtumassa erinomaisena oppaana.

38 tunnin matkustamisen jälkeen molemmat valtameret lentokoneessa ylittäneenä olin vihdoin viimein perillä Uudessa Seelannissa pää pyörällä ja nilkat todella turvoksissa. Koko päivän Aucklandin keskustassa käytännön järjestelyjä kävelleenä illaksi piti vielä päästä sohvasurffaajien tapaamiseen, jossa tapasin reppureissaajia ympäri maailmaa.

30.-31.8.2012 Kulttuuria kulttuuria.. 

Kahden päivän aikana vierailin kahdessa valtavassa museossa; Auckland Art Gallery ja Auckland Museum, jotka olivat kokonaisvaltaisia kulttuurikokemuksia. Näköjään Uudessa Seelannissa erityisesti isoissa museoissa panostetaan todella paljon museoiden toiminnallisuuteen. Molemmissa museoissa oli erilliset Oppimiskeskukset, joihin voi osallistua yksin tai ryhmässä. Täällä museot tuntuivat teemapuistoilta perinteisen museo-ajatteluun peilaten.

1.-4.9.2012 Matkalla

Kolme päivää ovat kuluneet tien päällä. Lauantaina lähdin Aucklandista pohjoiseen palauttamaan saksalaistytön hostelliin unohtamaa päiväkirjaa. Auckland on täynnä moottoriteitä ja lapset moottoriteillä ei saa liftata, niinpä otin bussin Albanyyn. Albanysta pääsin suloisen pariskunnan ja heidän kaksi-vuotiaan poikansa kanssa Warkworthin, josta toisen pariskunnan mukana Whangareihin. Kadulta kävelemästä minut kotiinsa vei 70-vuotias herrasmies, joka ajelutti ympäri lähialuetta näyttäen Whangarein putoukset ja upeat surffausrannat.

Sunnuntaina teimme vielä aamukävelyn keskustassa ja viiden kyydin avulla pääsin Kaeo-nimiseen paikkaan, josta minut haki edellä mainitsemani päiväkirjan unohtanut saksalaistyttö ja hänen pomonsa. Iltapäivästä kiipesimme Sunseekers-hostellin takana sijaitsevalle kalliolle ihailemaan maisemia tuulisessa säässä. Illalla vietimme brittiläistytön läksiäisiä, hän oli reissannut ympäri Uutta-Seelantia yhdeksän kuukauden ajan ja oli hänen aikansa palata takaisin kotiin.

Maanantai aamuna veimme hostellin pomon kanssa brittitytön bussiin ja jatkoin matkaani pohjoiseen liftaten. Kahden kyydin jälkeen minut mukanaan vei 50-vuotias elämäntapareissaaja, joka oli tehnyt elämänsä aikana useita maailman ympäri matkoja. Hän näytti minulle mielettömiä hiekkarantoja ja kiitokseksi tarjosin yhdet maan parhaat fish and chipsit. Pääsin yöksi miehen ystävien taloon ja seuraavana aamuna sain kyydin Kaitaiahin.

Kaitaian kulttuurikeskuksesta kävelin reppureissaajien suosimaan hostelliin, jossa sain vihdoin viimein kirjoitettua Aucklandista ostamani postikortit. Vietänkin seuraavat pari päivää näissä maisemissa, koska huomenna pääsen melkein koko päivän kestävälle bussireissulle Uuden Seelannin pohjoisimpaan paikkaan Cape Reigaan, jossa kaksi merta kohtaavat. Mielettömiä valokuvia siis luvassa, jos sää sallii.