25.-26.8.2012
Läksiäiset & Särkänniemi
Innolla
ja mielenkiinnolla odottamani Läksiäiset tulivat yhtä nopeasti
kuin menivät. Valmistelut veivät aamupäivän ja vieraiden
saavuttua aika lensi siivillä hyvä ruoan, juoman, saunomisen ja
seurustelun merkeissä. Mustaviinimarjojen poiminta oli illan
ensimmäinen ja viimeinen virallinen ohjelmanumero ja valokuvan
marjanpoimijat voivat tunnistaa itsensä takaraivoistaan.
Seuraavana
aamuna suuntasimme Särkänniemen maisemiin etelästä tulleen
pohjoisen vahvistuksen kanssa ja hauskaa oli; viiden tunnin aikana
kävimme 20 laitteessa/ esityksessä. Päivä oli pilvinen eli
täydellinen huvipuistossa kiertämiseen, koska laitteisiin ei
tarvinnut jonottaa. Illaksi kotiin uusi miniläppäri kainalossa
vielä viimeiset matkavalmistelut tekemään ennen aamun aikaista
herätystä.
27.-29.8.2012
Matkalla ja vähän perilläkin
Matka
oli pitkä, mutta mukava Glee-jaksojen ja Toy Story 3:n ansiosta. Mieleenpainuvimmaksi matkakokemukseksi jäi Notting Hill Carnival
Lontoossa, johon lähdin extemporee kuultuani tapahtumasta
lentokoneessa kanssamatkustajalta, joka toimi kyseisessä
katutapahtumassa erinomaisena oppaana.
38
tunnin matkustamisen jälkeen molemmat valtameret lentokoneessa
ylittäneenä olin vihdoin viimein perillä Uudessa Seelannissa pää
pyörällä ja nilkat todella turvoksissa. Koko päivän Aucklandin
keskustassa käytännön järjestelyjä kävelleenä illaksi piti
vielä päästä sohvasurffaajien tapaamiseen, jossa tapasin
reppureissaajia ympäri maailmaa.
30.-31.8.2012
Kulttuuria kulttuuria..
Kahden
päivän aikana vierailin kahdessa valtavassa museossa; Auckland Art
Gallery ja Auckland Museum, jotka olivat kokonaisvaltaisia
kulttuurikokemuksia. Näköjään Uudessa Seelannissa erityisesti
isoissa museoissa panostetaan todella paljon museoiden
toiminnallisuuteen. Molemmissa museoissa oli erilliset
Oppimiskeskukset, joihin voi osallistua yksin tai ryhmässä. Täällä
museot tuntuivat teemapuistoilta perinteisen museo-ajatteluun
peilaten.
1.-4.9.2012 Matkalla
Kolme
päivää ovat kuluneet tien päällä. Lauantaina lähdin
Aucklandista pohjoiseen palauttamaan saksalaistytön hostelliin
unohtamaa päiväkirjaa. Auckland on täynnä moottoriteitä ja
lapset moottoriteillä ei saa liftata, niinpä otin bussin Albanyyn.
Albanysta pääsin suloisen pariskunnan ja heidän kaksi-vuotiaan
poikansa kanssa Warkworthin, josta toisen pariskunnan mukana
Whangareihin. Kadulta kävelemästä minut kotiinsa vei 70-vuotias
herrasmies, joka ajelutti ympäri lähialuetta näyttäen Whangarein
putoukset ja upeat surffausrannat.
Sunnuntaina
teimme vielä aamukävelyn keskustassa ja viiden kyydin avulla pääsin
Kaeo-nimiseen paikkaan, josta minut haki edellä mainitsemani
päiväkirjan unohtanut saksalaistyttö ja hänen pomonsa.
Iltapäivästä kiipesimme Sunseekers-hostellin takana sijaitsevalle
kalliolle ihailemaan maisemia tuulisessa säässä. Illalla vietimme
brittiläistytön läksiäisiä, hän oli reissannut ympäri
Uutta-Seelantia yhdeksän kuukauden ajan ja oli hänen aikansa palata
takaisin kotiin.
Maanantai
aamuna veimme hostellin pomon kanssa brittitytön bussiin ja jatkoin
matkaani pohjoiseen liftaten. Kahden kyydin jälkeen minut mukanaan
vei 50-vuotias elämäntapareissaaja, joka oli tehnyt elämänsä
aikana useita maailman ympäri matkoja. Hän näytti minulle
mielettömiä hiekkarantoja ja kiitokseksi tarjosin yhdet maan
parhaat fish and chipsit. Pääsin yöksi miehen ystävien taloon ja
seuraavana aamuna sain kyydin Kaitaiahin.
Kaitaian kulttuurikeskuksesta kävelin reppureissaajien suosimaan hostelliin, jossa sain vihdoin viimein kirjoitettua Aucklandista ostamani postikortit. Vietänkin seuraavat pari päivää näissä maisemissa, koska huomenna pääsen melkein koko päivän kestävälle bussireissulle Uuden Seelannin pohjoisimpaan paikkaan Cape Reigaan, jossa kaksi merta kohtaavat. Mielettömiä valokuvia siis luvassa, jos sää sallii.







Wautsi wau! Lyhyessä ajassa on ehtiny tapahtua jo todella paljon. Susta tulee niiiiiiin kokemusrikas, ettei mitään järkeä. Jään innolla odottamaan seuraavaa tekstiä ^^, Onnea matkaan
VastaaPoistaToy Story 3 on muuten loistava leffa... Meen siitä aina ihan nyyhkyks. Kylläpä sä oot ehtiny touhottaa! Leuka lattiassa sai tätä lukea...
VastaaPoistaHei ihanainen, ihan mieletön toi vika kuva! Hienoja kuvia toki muutkin, mutta toi kyllä nyt kolahti tosi paljon :) Kivan kuulonen startti matkallesi kohti ääretöntä ja sen yli! :D Fiilistele sisko, fiilistele! <3
VastaaPoistaSamaa mieltä, toi viiminen kuva on mieletön! <3
VastaaPoistaUpeeta :D nyt täytyykin kaivaa kirjastosta lainaamani kirjat uudesta-seelannista ja katsoa mitä siellä sanotaan noista mainitsemista paikoista :) museot ainakin kuulostaa kivalta (kävin viime perjantaina (31.8) espoon museokeskuksessa ja tykkäsin kovasti kellomuseosta :) sai minut haluamaan entistä enemmän taskukelloa ja hienoa seinäkelloa niinku mummolassa oli)
VastaaPoistaNauti matkastas ja tee kaikkea mikä mieleen vain juolahtaakaan :)