12. lokakuuta 2012

4.-5.10.2012 Vuoden vanhempi

Torstai kului synttäritunnelmissa, kun aamupalapöytään sytytettiin saksalaisen perinteen mukaan syntymäpäiväsankarille osoitettu kynttilä, jota poltettiin aamupalan ja lounaan ajan. Iltapäiväteen kanssa nautimme suklaasynttärikakusta (ensimmäisessä kuvassa)



ja illallista nautimme woofing-paikan pomon ystävien luona, jossa sain porkkanasynttärikakkua (toisessa kuvassa) eli kahden kakun voimalla voin vanheta ensi vuoteen. Perjantai jatkui tavalliseen tapaan rikkaruohojen parissa ja haravan varressa.

 
6.-7.10.2012 Coromandelin kulmilla
 
Lauantaina teimme Taurangan paikallisoppaan kanssa päiväajelun noin 50 kilometrin päässä sijaitsevaan suurempaan kaupunkiin Thamesiin. Tutustuimme katutorin tarjontaan, kiertelimme kauppakeskuksessa, kahvittelimme, teimme juusto-ostoksia woofing-paikkaan ja istuimme tuulisella rannalla tonnikalaleipiä nautiskellen. Aamulla Coromandelista lähtiessämme taivas oli pilvien peitossa ja sää sateinen, mutta palatessamme aurinko paistoi, kuten valokuvasta voitte todeta.

Sunnuntai brunssin jälkeen suuntasimme koko porukan voimin Coromandelin niemimaan kärkeen, jossa kuljimme ikivanhojen puiden juurilla, keräilimme rannoilta voimasimpukoita ja merilevää sekä näimme Little että Great Barrier Islandit.


Lounastimme piknikin merkeissä Fletcher Bayn lähettyvillä, josta oheinen valokuvakin on otettu.

8.-12.10.2012

Neljäs woofing viikkoni on kulunut käsittämättömän nopeasti pääasiassa rikkaruohojen parissa, alkuviikosta valmistin alueen kurpitsoille, kasasin kompostin ja nautin puilla lämmitettävästä puskapaljusta kirkkaan tähtitaivaan alla. Loppuviikon olen repinyt rikkaruohoja, jotka ovat rinnastettavissa kaikkialle leviäviin ja joka paikassa kasvaviin riiviöhirviöihin. Vietänkin vielä yhden lisäviikon tutussa ja turvallisessa woofing-paikassa, jonka jälkeen jatkan matkaani kohti etelää.

3 kommenttia:

  1. Kameran esiin kaivaessani tuntuu, että täältä ei voi edes ottaa epäupeita valokuvia, koska maisemat ovat kaikkialla sanoinkuvaamattoman kauniita.

    VastaaPoista