10.-11.9.2012 Porisevalla maaperällä

Pääsin pois isosta kaupungista pienempiin kaupunkeihin. Yhdellä kyydillä Aucklandista Rotorua nimiseen kaupunkiin, joka on tunnettu koko kaupungin alueella vaikuttavasta vulkaanisesta toiminnasta eli kaikkialla haisee mädälle kananmunalle. Valokuvassa yksi sellainen sihisevä ja savuava mutamonttu. Vietin yhden yön kyseisessä kaupungissa Funky Green Voyager hostellissa ja sain tarpeekseni tuosta vulkaanisesta tuoksusta.

 

Seuraavana päivänä pääsin ystävällisen kotiäidin ja hänen kolmen lapsensa kyydissä itärannikolla sijaitsevaan kaupunkiin nimeltä Tauranga. Taurangan Harbourside City Backpackersista lainasin pyörän ja tein pyöräretken lähellä sijaitsevalle Mt Maunganuille, mutta en jaksanut kiivetä huipuille vaan ihailin maisemia rannoilta, jotka jatkuivat silmän kantamattomiin. Valokuvassa Mt Maunganui ja hieman hiekkarantaa. Illan vietin hostellissa, koska seuraavana päivänä maantie kutsui jälleen kulkijaa.

12.-13.9.2012 Kuinkas sitten kävikään..

Villeimmissä mielikuvitelmissanikaan en voinut ajatella matkallani tapahtuvan seuraavaksi kuvailemiani asioita. Aloitin liftaamisen mielestäni vähän liian aikaisin yhdeksän aikaan aamulla ja mukanaan minut Taurangan keskustasta poimi mies, joka toimi koko päivän ajan paikallisoppaana valokuvassa olevalle Waihi Beachin "salaiselle hiekkarannalle" ja kuumaan vulkaanisesti lämmitettävään kylpyyn. Päivä oli täydellinen eikä haitannut yhtään, että hostelli, jossa nukuin yöni oli mitä oli.

Seuraavan aamun aikana pääsin kolmen kyydin avulla Whitianga nimiseen kaupunkiin, jonka upealla hiekkarannalla istuin neljän tunnin ajan ja sain punaa poskiini. Hiekkarannalla istuessani eräs mies tuli puhumaan minulle ja lopuksi rohkenin kysyä häneltä löytyisikö jostain tilaa minulle ja makuupussilleni. Mies kertoi omistavansa ravintolan, johon voisin tulla 1,5 tunnin kuluttua ja katsottaisiin sitten tilannetta. Istuin hiekkarannalla ja suuntasin ravintolaan, jossa autoin edellä mainitsemaani miestä siivoamaan ravintolan yläpuolella sijaitsevat huoneet.
 
Huoneiden siivoamisen jälkeen menimme miehen asunnolle, jossa saisin nukkua seuraavan yön. Pyykinpesukone pyörimään ja hetken hengähdystauko, jonka jälkeen kyläilimme yli 80-vuotiaan naisen luona ja samaiseen ravintolaan syömään, johon olin tehnyt ensimmäiset wooferin tehtäväni. Ensimmäinen iltani "ulkona" Uudessa Seelannissa, kun en ole ollut erityisen aktiivinen bile-eläin. Söin kahta mielettömän hyvää pizzaa ja elämäni uskomattomimman jälkiruoan; suklaakakkua, suklaajäätelöä, suklaalastuja todella kauniisti aseteltuina. Aikaisin nukkumaan, koska aikainen aamu tuolloinkin tiedossa.

14.-15.9.2012

Olin jo seitsemän aikaan aamulla liikkeellä, tunnin ajan istuskelin vielä rannalla ja nautin päivän ensimmäisistä auringon säteistä. Valokuvassa Whitiangan ranta aamuauringossa, josta pääsin yhdellä kyydillä seuraavaan kaupunkiin. Puoli kymmenen aikaan pohdin kuumeisesti Coromandel nimisen kaupungin turisti-infossa menisinkö katsomaan paikallista nähtävyyttä; junarataa ja patsaspuutarhaa, jotka ravintolan omistaja oli aamulla maininnut. Kävelin kolmen kilometrin matkan ja tiedustelin lipunmyyjältä olisiko heillä tarvetta wooferille eli henkilölle, joka tekee töitä ruokaa ja huonetta vastaan. Lipunmyyjä soitti Driving Creek Railway & Potteryn omistajalle ja kertoi minulle, että viikonloppuna oli tulossa kaksi wooferia eli tarvetta ei ollut tällä hetkellä, mutta lähistöllä olisi useita paikkoja, joista voisin asiaa tiedustella.
  

Kuitenkin päätin osallistua aamun ensimmäiseen Driving Creek Railway ajeluun, joka esittelee Uuden Seelannin luonnon monimuotoisuutta ja kyseistä junaratahanketta. Valokuvassa vasemmalla junaradan korkein kohta Eyefull Tower, joka sijaitsee 173 metrin korkeudessa meren pinnasta, oikealla Coromandel kaupungin satamaa ja etualalla Uuden Seelannin kansalliskasvi Silver Fern. Ajelu kesti tunnin verran ja kiertelin ympäristössä keraamisia patsaita ihaillen. Suunnistin jo takaisin kaupungin keskustaan päin ajatuksena liftata seuraavaan kaupunkiin, mutta perääni juostiin ja kysyttiin olinko edelleen kiinnostunut wooferin töistä.

Kerroin olevani Suomesta ja voisin olla jopa kuukauden ajan, koska alueella olisi todella paljon nähtävää ja koettavaa. Parikymmentä vuotta Uudessa Seelannissa asunut saksalaisnainen kertoi edellisten woofereiden lähteneen ja halusi minut wooferiksi. Perjantaipäivän aikana tutustuin paikkaan, lapioin multapenkin tomaateille ja asetuin taloksi. Tilan omistaja on keraamikko ja paikka on erittäin inspiroiva upeine puutarhoineen ja rakennuksineen. Asun kuukauden ajan omassa huoneessa ulkorakennuksessa ja teen töitä asuntoa ja ruokaa vastaan.

16.9.2012-

Uuden Seelannin reissun ensimmäinen Skype-puhelu kotiväelle soitettu teknisistä ongelmista huolimatta, kokeillaan onnea uudelleen illalla, jos jotain kuuluisi myös sieltä Suomen päästä. Tällä hetkellä sää on tuulinen ja sateinen eli koko viikonloppu kuluu sisätiloissa pipon virkkauspuuhissa. Toivon, että sää paranee viikonlopun jälkeen, että pääsemme toden teolla puutarhan pariin.