3. lokakuuta 2012

22.-23.9.2012 Sateenkaaren päässä
Vietin unohtumattoman uskomattoman viikonlopun aiemmin mainitsemani Taurangan kaupungissa tapaamani paikallisoppaan kanssa. Lauantaina teimme pienen patikkaretken Whangapoassa sijaitsevalla yhdelle maailman kauneimmalle hiekkarannalle, jossa nautimme aalloista, auringosta ja hiekasta varpaiden väleissä, kuten valokuvasta voitte päätellä.
Sunnuntai aamupäivän pelailimme biljardia Coromandelin paikallisessa pubissa, johon ilmaantui myös ryhmä Head Huntereita eli jäseniä Uuden Seelannin pahamaineisimmasta moottoripyöräjengistä. Iltapäivästä lähdimme lähellä sijaitsevalle rannalle keräämään pippie nimisiä simpukoita, joita nautimme illallisen alkupaloina. Odotellessamme vuoroveden laskeutumista simpukkarannalla näimme täydellisen sateenkaaren, josta valokuva todistusaineistona.
 
 
24.-28.9.2012 Nimiä ja nimikkeitä
Viikon aikana toimin jalkakäytävien ja terassilautojen pesijänä, keppien ja vuohen kakan kerääjänä, kuppien ja kulhojen pohjien hiojana, uunitasojen pinnoittajana ja samaisten tasojen polttojätteen irrottajana eli erittäin erilaisia töitä pääsen täällä tekemään, toista samanlaista päivää ei olekaan.
29.-30.9.2012
Viikonloppuani piristi ensimmäisen kerran Aucklandissa, toisen kerran Kaeossa ja kolmannen kerran täällä Coromandelissa tapaamani päiväkirjansa unohtanut saksalaistyttö. Lauantaina Driving Creek Railway ajelun (valokuvassa ”asemarakennus”) jälkeen kävelimme kaupungin keskustaan ja takaisin, jonka jälkeen teimme vielä kolmen tunnin patikkamatkan. Kävelyreitin varrelta löysin suomalaismaisemaan sopivan mäntymetsän, jos koti-ikävä iskee voin  kävellä tuota männikköä tunnelmoimaan.

Sunnuntaina suuntasimme pitkän kaavan brunssin jälkeen toiselle Whangapoassa sijaitsevalle rannalle, jossa kahlasimme rantavedessä, keräilimme simpukankuoria ja otimme aurinkoa. Loppupäivän rentouduimme lounastamalla kahvilassa, pienellä luonnonpuistokävelyllä, yksityisnäyttelyllä ja illalla vielä Skype-puhelu kotiväelle.





 
 
 
1.-3.10.2012
Alkuviikko on kulunut tuttujen ja hieman tuntemattomien touhujen parissa, rikkaruohoja kitkemällä ja apulaisena keramiikkastudiossa lasittamalla ja viimeistelemällä keramiikka-astioita. Huomista syntymäpäivääni vietän päivätöiden ja illallisen merkeissä hyvässä seurassa eräässä lumoavassa paikassa.

4 kommenttia:

  1. ihanaa Aliisa eksyin sinun blogiin ja aion eksyä vastauuessakin!!!! Piäppä huoli itestä sielä♥

    VastaaPoista
  2. Hyvää syntumäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan<3 iso halirutistus! ja terveiset koko perheeltämme <3

    VastaaPoista
  3. Hyvää syntymäpäivää Aliisa! Kerro taas pian kuinka päiväsi sujuvat siellä toisella puolella maapalloa :)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea synttärisankarille! Hieman myöhässä kylläkin, siellä toisella laidalla kun taitaa olla jo juhlat juhlittu.
    Kiitos kortista ja annan kuulua taas, sun juttujasi on mukava lukea.

    VastaaPoista