Viikon
aloitin perinteisesti puutarhassa rikkaruohoja kitkemällä ja Takakassa
pienimuotoisia jouluostoksia Suomeen postittamalla. En edes halua ajatella
kuinka paljon olen käyttänyt dollareita kuluneen kolmen kuukauden aikana
postimerkkeihin ja -paketteihin; samassa hintaluokassa painitaan kotimaisen
Itellan kanssa.
Huoltoaseman
pihasta pelastamamme ankanpoikanen sai keskiviikkona seurakseen lähellä
sijaitsevasta luonnonpuistosta löytyneen poikasen. Nimetkin rimmasivat hyvin
yhteen Duckie ja Cockie. Ankanpoikasten aupairina harjoittelin uima-altaan
valvojana toimimista, kun kylvetin poikasia päivittäin. Loppuviikko kuluikin
pääasiassa poikasten ja puutarhan parissa.
Woofing-paikan
pomon kanssa pyörähdimme lauantaimarkkinoilla ja ostimme taimia puutarhaan
istutettavaksi. Ostin myös elämäni ensimmäiset Crocksit ja lounastimme lähellä
sijaitsevalla rannalla, jossa todennäköisesti Uuden Seelannin upein yleinen
käymälä, valokuva todistusaineistona.
Sunnuntai-iltana
kävimme Golden Bayn toisen woofing-paikkani expomon kanssa elokuvissa
katsomassa The Intouchable, joka on ranskalainen elokuva halvaantuneesta
miehestä ja hänen avustajastaan, suosittelen. Takakan kaupungissa sijaitseva
elokuvateatteri osoittautui tunnelmalliseksi vanhan kunnon hyvän ajan
elokuvateatteriksi.
3.-9.12.2012
Viikko
kului jälleen puutarhan parissa, porkkanoita, sipuleita ja salaatteja
istuttaen, tätä menoa musta on tulossa vannoutunut viherpeukalo, kun mielessäni
suunnittelen jo unelmapuutarhaani. Loppuviikon sadesää pidätteli sisätiloissa
ja keskiviikkona katsoimme woofing-pomon kanssa The Help-elokuvan.
Itsenäisyyspäivänä podin kovaa koti-ikävää ja puugurun kanssa lähetimme
postikortit ikävää helpottaakseen. Torstai-iltana osallistuin vielä paikalliseen
ukulele-ryhmään. Nimittäin pieni haaveeni oli oppia soittamaan ukulelea ja nyt
tuo toive toteutuu.
Lauantaiaamuni alkoi
elämäni ensimmäisellä maanjäristyksellä, joka poikkeuksellisesti tuntui koko
maassa eli sekä pohjois- että eteläsaarella. Järistys ei ollut suuri, mutta
sängyssä maatessa tuon pienen liikkeen tunsi ja huomasi seinissä. Lauantaina
vierailimme jälleen Takakan kaupungissa ja lauantaimarkkinoilla, tulostin
nuotteja ukulelella soitettavaksi ja tein ruokaostokset.

10.-16.12.2012
Maanantaiaamupäivän
aikana sain opastuksen uima-altaan testaamisen ihmeelliseen maailmaan ja
kierroksen koulun tiloissa. Viimeistelin kompostin muutamalla kerroksella
meriruohoa ja lampaan kakkaa sekä harjasin lukin verkot seinistä vieraita
varten. Tiistaina ja keskiviikkona tyhjensin kokoon kuivuneen kompostin ja
tutustuin woofing-paikan pomon ystäviin.
Ensimmäiset
työpäiväni uima-altaalla kuluivat todella nopeasti uusiin ihmisiin ja
kesätyöpaikan käytäntöihin tutustuessa. Altaan kloori- ja ph-taso testataan kolmesti
päivän aikana, mä teen keskipäivän ja iltapäivän testit ja huolehdin
uima-altaan ja pukuhuoneiden viihtyvyydestä. Sunnuntaina vietimme
woofing-paikan pomon syntymäpäiviä yllätysbrunssin merkeissä, hyvän ruoan ja
seuran muodossa.
17.-23.12.2012
Toinen
kesätyöviikkoni käynnistyi rauhallisissa merkeissä epävakaisen sään vuoksi,
mutta puutarhassa sain paljon aikaan. Tiistaina kävimme elokuvissa katsomassa
Hobbit ja torstaina Beasts of the Souther Wild. En ole lukenut tai katsonut
Taru Sormusten Herroja, mutta mielestäni 2,45 tunnin elokuva on liian pitkä
kerralla katsottavaksi (väliajat myös elokuviin) enkä täysin vakuuttunut
kaikkien taistelukohtauksien tarpeellisuudesta. Beasts of Souther Wild oli
enemmän elokuvamakuuni, tarina pikkutytöstä ja hänen isästään ”Kylpyammeessa”
eli kyläyhteisössä, joka jää veden alle tehtaan takia.
Joulun
ajan toimin lähellä sijaitsevan talon koiravahtina. Tänään teimme aamukävelyn
auringonnousun aikaan. Tuntuu todella epätodelliselta viettää joulua keskellä
kesää ja erityisesti näin unohtumattoman uskomattomissa maisemissa. Rakkauden
täytteistä joulua kaikille karvakorville ja -kuonoille koto Suomeen täältä
uima-altaan ääreltä.



Hobittihan on tavallaan prologi sormusseikkailuille. Hyvä ku Sormukset on kirjotettu kolmena isona kirjana ja niistä on tehty kolme pitkää elokuvaa, mutta Hobitti on vaan yks kirja ja siitä ollaan tekemässä kolme rahastusspektaakkelia...
VastaaPoistaAliisa,
VastaaPoistaankanpoikaset voisi auttaa rikkaruohojen kitkemisessä kun hoidat puutarhaa siellä kaukana. Suomessa olisi mahdotonta kun lumikerros on korkea.
t, Esko
Aikamoinen kontrasti kun katson ikkunasta ulos ja sitten sinun postaamiasi valokuvia. Vau. Katsoin myös Hobitin. Upeita maisemia sai ihailla sieltäkin. Olen samaa mieltä Mikon kanssa, rahastusmeininkiä on tehdä yhdestä kirjasta kolme täyspitkää elokuvaa. Aika paljon joutuvat keksimään lisää materiaalia :) Sinulla on siellä monta rautaa tulessa niin kuin Suomessakin aina oli :) Jatka samaan malliin!
VastaaPoistaPS. Oliko edellisessä päivityksessä olleet komeat naudat ylämään karjaa?